top of page
Yleisölle.jpg

YLEISÖ

Yleisöllä on vapaa pääsy seuraamaan kilpailua! Ilmoittaudu ilmaiseksi tapahtuman yleisöksi alla olevasta linkistä. Kilpailua pääsee seuraamaan radan yleisöalueilta, kuin myös kiertämään ryhmien perässä.

Sieravuori Challenge järjestetään entistä isompana ja kovatasoisempana 31.7.–2.8.2026! Kilpailussa nähdään Euroopan ja Suomen parhaita frisbeegolfaajia. Tapahtuma kasvaa, ja luvassa on enemmän infrastruktuuria sekä entistä parempi yleisökokemus. Sieravuori Challenge on osa DGPT EuroTouria ja on Suomen toiseksi suurin kansainvälinen frisbeegolfkilpailu vuonna 2026.​​​

Tervetuloa seuraamaan Euroopan huippufrisbeegolfia Sieravuoreen!

SC2026_2.png
DGPT_EuroTour_1.png

Sieravuoren frisbeegolfrata soveltuu frisbeegolfin katsomiseen erinomaisesti. Kentältä löytyy monia yleisöalueita, joista voi seurata useita väyliä samanaikaisesti. Suurin osa väylistä kulkee tasaisella nurmipohjalla, ja maasto on pääosin helppokulkuista muutamia väyliä lukuun ottamatta. Alueella kilpailua pystyy seuraamaan kätevästi myös esimerkiksi lastenrattaiden kanssa.

 

Kilpailun feature- ja kärkiryhmät aloittavat siten, että naiset pelaavat aamupäivisin (noin klo 10.00) ja miehet iltapäivällä (noin klo 16.00). Tarkat lähtöajat löytyvät PDGA Live -tulospalvelusta. Frisbeegolf on parasta paikan päällä! Mikäli et kuitenkaan pääse fyysisesti paikalle, lue täältä, kuinka voit seurata kilpailua etänä.

Sieravuoren kiviravintola palvelee yleisöä tapahtuman aikana. Aukioloajat julkaistaan kotisivuilla ja sosiaalisessa mediassa lähempänä tapahtumaa. Kilpailuun rekisteröityneet pelaajat näet täältä.

SAAPUMINEN & PYSÄKÖINTI

 

​​Lue lisää​ Sieravuoreen saapumisesta ja pysäköinnistä täältä.

​YLEISÖETIKETTI

Huomioithan seuraavat asiat, kiitos!​

  • Pidä puhelin ja muut elektroniset laitteet äänettömällä.

  • Vältä liikkumista pelaajien näkökentässä heidän keskittyessään heittoihin ja muista hiljaisuus.

  • Liiku väylillä ja siirtymillä pelaajien, median ja vapaaehtoisten takana sekä anna heille riittävästi tilaa.

  • Vuorovaikuta pelaajien kanssa vasta, kun he ovat päättäneet kilpailukierroksen (esim. nimikirjoitukset ja yhteiskuvat).

  • Kuvaaminen on sallittu ainoastaan omalla puhelimella. Jos haluat kuvata kameralla, lue lisää täältä.

DGPT_EuroTour_2.png
  • Instagram
  • Facebook
  • TikTok
SC2026_1.png

Sieravuori Disc Golf Park

Sieravuorentie 117

27650 Honkilahti, Eura

© Copyright Sieravuori Challenge 2026
Kaikki oikeudet pidätetään.

bottom of page